Uutiset
TakaisinTanssikummiuden ytimessä – Kohtaamista liikkeessä ja sormenpäissä
Tanssikummius on syvää ammatillista läsnäoloa, joka haastaa perinteistä käsitystä tanssitaiteesta katsomokokemuksena. Taiteilija toimii yhteisössä liikkeen ja empatian asiantuntijana, joka kohtaa ja auttaa jokaista löytämään oman tapansa liikkua. Tanssikummit näyttävät, että tanssi kuuluu jokaiselle keholle – iästä tai toimintakyvystä riippumatta. Toiminta edistää kulttuuristen oikeuksien toteutumista.
Jo 16 vuotta Varsinais-Suomessa ja kolme vuotta Pirkanmaalla toiminut Tanssikummi®-toiminta on edelläkävijä taiteen ja hyvinvoinnin risteyksessä. Se on Läntinen tanssin aluekeskuksen (LTA) kehittämä ja koordinoima yhteiskunnallinen palvelu, jossa tanssitaiteilija tulee osaksi yhteisön, kuten palvelutalon, päiväkodin tai vaikkapa koulun, arkea.
Tiivis yhteistyö ja positiiviset vaikutukset koko yhteisöön
Tanssikummin työ ei kohdistu vain yksittäisiin asiakkaisiin, vaan tiivis yhteistyö koko työyhteisön ja ympäristön kanssa on ensiarvoista. Tanssikummi rikastuttaa arkea ja tuo uusia näkökulmia henkilöstön työn tueksi.
Palautteen mukaan Tanssikummin läsnäololla onkin mitattuja positiivisia vaikutuksia koko yhteisön hyvinvointiin. Se purkaa jännitteitä, lisää vuorovaikutusta, tuo iloa ja helpottaa stressiä. LTA panostaa toiminnan koordinointiin ja kehittämiseen varmistaakseen sen vaikuttavuuden ja sujuvuuden osana kohdeyhteisön arkea.

Kuva: Riina Merisaari
Ainutlaatuinen Hyvinvointitiimi taiteilijan tukena
Tanssikummi-toiminta poikkeaa monesta muusta taidealan työstä rakenteensa ansiosta. Kaikki Tanssikummit ovat koulutettuja tanssitaiteen ammattilaisia, jotka muodostavat Hyvinvointitiimin. Tämä tiimi tarjoaa taiteilijoille työyhteisön, vertaistukea, säännöllistä työnohjausta ja ammatillista turvaa.
Vastaava Tanssikummi Annastiina korostaa rakenteen merkitystä: ”On freelancer-tanssitaidekentällä harvinaista, että on työyhteisö, työnantaja ja vertaisia saman työn tekijöitä. Tämä mahdollistaa sen, että Tanssikummi voi keskittyä täysillä itse työhön ja kohtaamisiin, kun koordinointi hoituu taustalla.”
Työhön hakeutuvat sellaiset tanssitaiteilijat, joilla on erityistä osaamista (esimerkiksi sosiaali- tai terveysalan tutkinto taiteilijan tutkinnon lisäksi) ja kiinnostusta työskennellä haavoittuvassa asemassa olevien kanssa. Tanssikummit eivät osaamisensa tai kiinnostuksensa vuoksi työskentele keskenään samoissa yhteisöissä. Jokaisella Tanssikummilla on ainutlaatuinen yhdistelmä osaamista ja kyky soveltaa sitä erilaisissa yhteisöissä.

Kuva: Eino Ansio
Jatkuvasti kehittyvä ammattitaito
Vaikka kaikki Tanssikummit toimivat yhteisten raamien ja arvojen sisällä, jokainen tuo työhön oman persoonallisen otteensa ja taiteellisen kädenjälkensä. Jokaisen taiteilijan henkilökohtainen tanssikummius onkin jatkuvasti elävä, reflektoiva ja kehittyvä prosessi, jota tuetaan vertaiskeskusteluin ja täydennyskoulutuksin. Näin Tanssikummi-palvelu säilyttää korkean laatunsa samalla, kun se antaa tilaa taiteilijan yksilöllisyydelle.
Laadun ja turvallisuuden takaamiseksi jokaisen uuden Tanssikummin polku alkaa kisällöitymisjaksolla. Tässä mestari-kisälli-mallissa uusi tekijä seuraa kokeneemman työtä ja oppii soveltamaan omaa taidettaan sensitiivisesti eri kohderyhmien parissa.
Kaksi näkökulmaa: Tanssikummit Satu ja Veera
Tanssikummiuden moninaisuus näkyy parhaiten taiteilijoiden omissa äänissä. Satu on toiminut Tanssikummina yli kymmenen vuoden ajan, kun taas Veera on vasta aloittanut matkansa kisällinä.

Kuva: Satu Hakamäki
Satu: ”Taide syntyy, kun uskaltaa antautua”
Pitkään alalla tanssitaiteilijana toimineelle Sadulle tärkeintä on tilanteen ja tunnelman herkkä aistiminen ilman valmiita oletuksia. Hänelle Tanssikummiuden ytimessä onkin unelmointi, leikki, haavoittuvuus ja intuitio. Hyvinvointi syntyy rohkeudesta kuunnella omaa kehoa ja heittäytyä vapaaseen tanssiin tai rentouteen.
”Haluan, että taide leviää muuallekin kuin tiloihin, joissa sitä on muutenkin saatavilla. Kahdenkeskinen taide on minulle tärkeä muoto, ja se toteutuu tässä työssä usein”, Satu kertoo.
Veera: ”Tanssi on mahdollista jokaisessa kehossa”
Pian valmistuva tanssinopettaja Veera näkee tanssikummiuden luontevana jatkumona monipuoliselle taide- ja kasvatustyölleen. Tärkeää on tanssin ja taidekokemusten mahdollistaminen niille, jotka eivät pääse katsomoihin sekä erilaiset kohtaamiset ja tarinoiden kuuntelu. Veera kokee vahvuudekseen kannustavuuden ja kyvyn nähdä ”pieni suuri liike”. Tanssi asuu yhtä lailla vapaamuotoisessa jammailussa kuin tanssitekniikkaa vaativissa suorituksissa.
”Pystyn auttamaan ihmisiä näkemään oman kyvykkyytensä. Taide on yhdessä koetun sanoittamista liikkeellä”, Veera tiivistää.
–
Tanssikummi®-toiminta sai alkunsa hankepilotista vuonna 2010, ja on sittemmin tullut tärkeäksi, vakiintuneeksi osaksi Läntinen tanssin aluekeskuksen toimintaa. Malli on saanut valtakunnallista tunnustusta. Toimintamallin laadunvarmistus ja kehittäminen jatkuvat edelleen, ja Tanssikummi® rekisteröitiin tavaramerkiksi vuonna 2018. Vuonna 2023 toiminta laajeni Pirkanmaalle, jossa sitä toteuttaa Pirkanmaan Tanssin Keskus.