Uutiset
TakaisinTaide ja hoiva kohtaavat saaristossa: Tanssikummi-toiminta vahvistuu ruotsinkielisillä alueilla
15.1.2026
Yhteistyö on onnistunutta ja saanut jatkoa Kemiönsaarella ja Paraisilla. Svenska Kulturfondenin mahdollistamat hankkeet vievät kulttuurihyvinvointia sinne, missä ikäihmiset viettävät arkeaan – niin hoivakoteihin kuin yksityiskoteihin kotihoidon rinnalle.
Tanssikummit ovat toimineet Svenska Kulturfondenin tukeman hankkeen myötä vuoden 2025 aikana useissa ikäihmisten asumisyksiköissä. Toiminta on kasvanut merkittäväksi osaksi hoivayhteisöjen arkea, ja kohtaamisia on kertynyt vuoden aikana jo huikeat 835 kappaletta. Toimintaa on toteutettu asumisyksiköissä muun muassa Nauvon Grannasissa, Kemiönsaaren Silverbacken-asumisyksikössä ja Hannakodissa sekä Paraisten Koivukodossa ja Houtskarin Fridhem-asumisyksikössä. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden erityisasiantuntijoiden kanssa yhteistyössä koordinoitu toiminta jatkuu myös vuonna 2026.
Uusi kokeilu: Tanssikummi mukana kotihoidossa
Lokakuussa 2025 käynnistyi uusi, vuoden 2026 puolelle ulottuva hanke, jossa Tanssikummi viedään suoraan ikäihmisten kotiin. Kemiönsaaren kunnassa Tanssikummi työskentelee tiiviissä yhteistyössä kotihoidon esihenkilöiden ja hoitajien kanssa.
Toimintamalli on poikkeuksellinen: Tanssikummi kulkee kotihoitajan mukana asiakaskäynneillä. Tavoitteena on tuoda liikettä, kehollisuutta ja kiireetöntä läsnäoloa kotihoidon suorituskeskeisen arjen keskelle sekä asiakkaille että henkilöstölle. Yhteistyön rakenne mahdollistaa sen, että kotihoidon piirissä oleva asiakas pääsee kulttuurihyvinvoinnin piiriin, ja kotihoidon työntekijä voi keskittyä hoidollisiin työtehtäviin.
Merkityksellisiä kohtaamisia kahdella kielellä
Toiminta on saanut kiitosta niin asiakkailta kuin hoitohenkilökunnalta. Erityisesti ruotsinkielisillä alueilla omalla äidinkielellä tapahtuva taiteellinen kohtaaminen on koettu arvokkaaksi. Palaute kertoo tanssin voimasta:
”Sinun käsien liike ei ole vain heiluttelua vaan taiteellista ja kertoo minulle jotakin. Tulethan uudestaan luokseni?” eräs asiakas pohti tapaamisen jälkeen.
Myös henkilöstö on huomannut toiminnan positiiviset heijastumat. Kemiönsaaren kotihoidon esihenkilöt Sofie Ginström ja Patricia Simola näkevät yhteistyön rikastuttavan paitsi asiakkaiden elämää, myös hoitajien työpäiviä. Tanssikummi ei ole vain vierailija, vaan osa tiimiä, joka vahvistaa asukkaiden toimintakykyä ja henkistä hyvinvointia.
Svenska Kulturfondenin rahoitus Läntiselle tanssin aluekeskukselle sekä Kemiönsaaren kunnalle mahdollistaa sen, että näiden kahden hankkeen myötä korkealaatuinen kulttuuritoiminta on saavutettavissa kielellisestä taustasta tai asuinpaikasta riippumatta.
Hankkeissa Tanssikummeina työskentelevät tanssitaiteilijat Amanda Vuori, Riikka Voutilainen, Satu Hakamäki sekä Henna-Maria Hanhineva.
—
Hankkeita rahoittaa

Yhteistyössä

