Teokset
TakaisinFalling Through The Disappearing Light
Falling Through The Disappearing Light käsittelee teemoja elämän ja kuoleman ainaisesta läsnäolosta, epävarmuudesta, köyhyydestä, illuusioista ja unimaailmoista. Rettigin vanhaan tupakkatehtaaseen muotoutuvassa unenomaisessa välitilassa viisi esiintyjää nousee vuorollaan esiin, katoavat välillä varjoihin kunnes tulevat taas näkyviksi häilyvässä maailmassa.
H.C. Andersenin Pienen Tulitikkutytön kohtalo piirtyy katsojalle näkyväksi monisyisenä miljöössä, jossa valon hohde voi olla peräisin ihmiselämän ohikiitävästä olemuksesta, jossa hiljaisuus täyttyy edellä kulkeneiden äänistä ja, jossa toivo hiipuu hitaammin kuin tulitikun liekki. Mitä sitten tapahtuu, kun viimeinenkin valo on kadonnut?
Teoksen toteuttaa ABOA-apurahalla vuonna 2020 palkitun tanssitaiteilija Maria Nurmelan kokoama kansainvälinen työryhmä taiteilijoita niin Suomesta, Saksasta, Uudesta-Seelannista kuin Australiasta.
Konsepti, koreografia ja ohjaus: Maria Nurmela
Esitys, tanssi ja co-koreografia: Jonna Aaltonen, Janne Aspvik, Georgie Goater, Maria Nurmela, Gesa Piper, Meri Pajunpää
Sävellys ja äänisuunnittelu: Jane Sheldon & Jaakko Vastapuu
Pukusuunnittelu: Heidi Wikar
Valo- ja tilakonsultointi: Kalle Ropponen
Esitystila: Åbo Akademi Stiftelse
Tuotanto: Maria Nurmela / Läntinen tanssin aluekeskus
Tukijat: Läntinen tanssin aluekeskus, Stiftelsen för Åbo Akademi SR, Turun Kulttuurilautakunta, Turun Teatterisäätiö ry, Svenska Kulturfonden, Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto, Taike / Varsinais-Suomi, Jenni ja Antti Wihurin säätiö
Työskentelyresidenssi: Tanssiteatteri Hurjaruuth
Erityiskiitokset: Mika Soinio / Åbo Akademi Stiftelse, Sanna Meska / LTA,
Liisa Risu / Tanssiteatteri Hurjaruuth
Lisäksi teoksessa vierailee Raija Lehmussaaren balettikoulun nuoria tanssijoita
Ensi-ilta 6.11.2021 Rettigin vanha tupakkatehdas