Hönttä ”Hönttis” Hilpurainen
Hönttä ”Hönttis” Hilpurainen ja punaisen mopon arvoitus -esitys- ja työpajakokonaisuus
Hönttä ”Hönttis” Hilpurainen on sympaattinen ja hyväntahtoinen naamiohahmo, jonka parissa vauhtia riittää! Ensisijaisesti päiväkoti- ja esikouluikäisille sekä 1.-2. luokkalaisille (4-9 v) lapsille suunnattuun vierailukokonaisuuteen sisältyy 10 min tanssiesitys Hönttis ja punaisen mopon arvoitus, yhteistanssihetki sekä vapaa vuorovaikutuksellinen osuus.
Vierailu alkaa vapaasta osuudesta päiväkodin tai koulun pihalla, jolloin naamiohahmo Hönttä “Hönttis” Hilpurainen kulkee pihassa ympäristöä, kuten pihan leikkivälineitä tutkien ja ihmetellen. Esityksessä käytettävä naamio ei kestä vettä, joten sateen sattuessa ulkona oleva osuus jää pois tai toteutetaan suppeammin.
Alun tutustumisen jälkeen nähdään noin kymmenen minuuttia pitkä tanssiesitys, jonka jälkeen lapset ja aikuiset pääsevät tanssimaan yhdessä Hönttiksen kanssa. Loppuun on varattua aikaa vapaalle vuorovaikutukselle, jolloin lapset voivat esittää Hönttikselle esimerkiksi erilaisia kysymyksiä. Esitys on sovitettavissa pieneenkin sisätilaan, kuten luokkahuoneeseen.
Esityksessä Hönttis kokee erilaisia tunteita, kuten iloa, surua, vihaa ja innostusta. Esityksen kautta lapsille on mahdollista sanoittaa ja käydä läpi tunteiden tunnistamisen sekä empatian taitoja.
Esityksen tiedot
Toteutus ja konsepti: Anniina Ukkonen
Ikäsuositus: 4+
Kokonaisuuden kesto: n. 45 min
Esitystila: esitys on sovellettavissa erilaisiin sisätiloihin, kuten luokkatilaan tai taidemuseoon, ulkona esiintyminen mahdollista vain suojaisassa tilassa, esim. katoksen alla
Kokonaisuudella on vierailtu vuodesta 2021 alkaen Tornion, Turun, Rauman ja Naantalin kaupunkien päiväkodeissa ja esikouluissa sekä erilaisissa lastentapahtumissa. Kokonaisuuden valmistumista on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Hönttiksen Tunnebingo
Hönttis Hilpurainen ihmettelee bingokonetta, sen toimintaa sekä pyöreitä ja vikkeliä bingopalloja. Aluksi helpolta näyttävä peli tuottaakin Hönttikselle sylin täydeltä tunteita innostuksesta turhautumiseen ja jännitykseen. Mitä jos pallot pyörivätkin onnen ohitse? Mitä jos Hönttis ei saakaan bingoa?
Hönttiksen pelatessa omaa peliään katsojien tehtävänä on bongata bingolappujen vauhdikkaita tanssiliikkeitä sekä Hönttiksen kehollisia tunnekokemuksia, joita pelaaminen herättää. Esityksen lopussa jännitetään, huutaako joku katsojista BINGO!
Hönttiksen Tunnebingo on pelillinen koko perheen tanssi- ja naamioteatteriesitys, joka käsittelee tunnetaitoja kekseliäällä tavalla. Osallistavassa esityksessä katsojat johdatetaan pelaamaan bingoa naamiohahmo Hönttiksen pähkäillessä omaa bingolappuaan. Numeroiden sijasta tunnistettavia asioita ovat tunteiden kehollinen ilmeneminen sekä erilaiset tanssiliikkeet ja -tyylit. Voittajat tietysti palkitaan. Kevytrakenteinen 30-minuutin esitys on kohdennettu 7-10-vuotiaille lapsille. Esityksen yhteydessä on mahdollista pitää tanssillinen tapaamishetki Hönttiksen kanssa, jossa bingokoneen pallot siivittävät osallistujat erilaisiin liikekokeiluihin sekä erilaisten tunteiden kehollistamiseen.
Esityksen tiedot
Ikäsuositus: 7+
Kohderyhmä: lapset/perheet/ikäihmiset
Esityksen kesto: 30 min
Esityksen kieli: sanaton, lyhyt ohjeistus suomeksi/ruotsiksi/englanniksi
Työpajan kieli: suomi tai tarvittaessa ruotsi/englanti
Esitystila: esitystila minimissään 7 m leveä, 5 m syvä. Esitys on suunniteltu sovellettavaksi näyttämötilojen ulkopuolelle, mutta se sopii myös teatteritilaan. Ulkona esiintyminen mahdollista vain suojaisassa tilassa, esim. katoksen alla.
Työryhmä
Esiintyminen, konsepti: Anniina Ukkonen
Ohjaus, käsikirjoitus: Saara Isola
Musiikki: Toni Perttula
Bingotarvikkeet tarjoaa Eventio Group Oy / www.bingokauppa.fi
Teoksen ensi-ilta oli Turun lastenkulttuurikeskus Färin Timantti-teatterissa tammikuussa 2025. Teoksen valmistumista on tukenut Läntinen tanssin aluekeskus.
Hönttiksen Vauvatanssituokio
Hönttiksen vauvatanssituokio on 30 minuutin mittainen osallistava esitys, johon 3-12 kk ikäiset vauvat vanhempineen osallistuvat yhdessä. Tanssituokiossa tutustutaan hauskaan ja reippaaseen Hönttis-naamiohahmoon, joka rohkaisee osallistujia yhteisen tanssihetken pyörteisiin. Hönttis johdattelee vanhemmat vauvoineen yhteiseen liikkeeseen huivien, Mini Hönttis -nuken ja ilmapallojen avulla. Huivitanssissa jaetaan vauvan ja vanhemman luovaa liikettä, Mini Hönttis havainnollistaa ja ohjaa vauvan ja vanhemman yhteisiä liikkeitä ja ilmapallot vauhdittavat tunnelmaa koko osallistujaryhmän kohtaamiseen. Tanssituokion päättää rentoutuminen koshi-tuulikellojen taianomaisessa ja herkässä äänessä.
Esityksen tiedot
Ohjaajat: Hönttä ”Hönttis” Hilpurainen sekä avustava ohjaaja
Ikäsuositus: 3-12 kk ikäiset vauvat
Kesto: 30 min
Tila: osallistujamäärästä riippuen tilava sisätila, kuten luokkahuone, liikuntasali tai kirjaston lastenosasto
Vauvatanssituokioita on aikaisemmin toteutettu Turun Konserttitalossa Vauvaviikolla kesällä 2023 ja Salon kulttuuripalveluiden Vauvaperjantaissa keväällä 2024. Konseptin valmistumista on tukenut Läntinen tanssin aluekeskus.
Hönttis taidenäyttelyssä
Hönttis osallistuu mielellään taidenäyttelyssä toteutettavaan lasten yleisöopastuskierrokselle. Kierroksella Hönttis johdattelee näyttelyvieraat liikkeellisiin hetkiin näyttelyn teosten kautta. Kierroksen aikana Hönttis tutkii ja ihmettelee taideteoksia ja tekee niistä omia, liikkeellisiä tulkintojaan sekä intoutuu tanssillisiin hetkiin, samalla kannustaen näyttelyvieraita mukaan liikkumaan.
Esityksen tiedot
Esiintyminen ja konsepti: Anniina Ukkonen
Ikäsuositus: 4+
Kesto: 30 min
Tila: taidemuseot sekä muut näyttelytilat
Konseptilla on vierailtu aiemmin Wäinö Aaltosen museon Liikuttaako-näyttelyssä syksyllä 2022. Konseptin valmistumista on tukenut Läntinen tanssin aluekeskus.