Nea Vuorinen

Kehoni matkustajana

Striimi Facebookissa Aboa Vetus & Ars Nova -museon aulasta klo 16.30

Kuvassa tanssija.

Nea Vuorisen tanssipolku alkoi 4-vuotiaana Loimaan pienessä sympaattisessa tanssikoulussa. Tanssi vei mukanaan Turkuun ja siellä hän on saanut tanssia sydämensä kyllyydestä erilaisissa produktioissa. Esimerkiksi tällä hetkellä mukana tanssiteatteri ERI:n joukoissa vierailevana tanssijana.

Kehoni matkustajana sooloteos tutkii ihmisen kehollista matkaa sekä kasvua. Teos antaa ehdotelman kehollisesta matkastamme. Teos käy läpi lapsen uteliaisuuden, nuoren välinpitämättömyyden ja liiallisen välittämisen, aikuisen kiireisyyden sekä iäkkään arvostuksen.

Kuva: Mattus Alsi

 

Alisa Nyström

!Baile flamenco!

Aboa Vetus ja Ars Nova -museon edustalla klo 17.00

Kuvassa tanssija.

Alisa Nyström on tanssinut flamencoa lapsuudesta asti. Innostus hienoon, rytmikkääseen lajiin on tuonut iloa ja ilmaisua elämään. Oppia on haettu flamencotanssin mestareilta niin Suomessa kuin Espanjassa, ja oma inspiraation lähteensä ovat olleet Carlos Sauran flamencoelokuvat.

Laulu, kitara ja tanssi kuuluvat flamencoon, mutta lisäksi kannustushuudot, jaleos, sekä rytmiä säestävät kättentaputukset, palmas, ovat olennainen osa tanssiesitystä. Yleisön toivotaankin vapaasti osallistuvan joulukalenteriluukun flamencoesitykseen omilla kannustushuudoillaan ja kättentaputuksilla. Olé!