Avoimet haut

Takaisin

Kiertoliike-taiteilija 2021

Tanssin aluekeskusverkosto avaa haun Kiertoliike-taiteilijoiksi vuodelle 2021

Kiertoliike on suomalaisen tanssin kentän ammattilaisfoorumi. Kerran vuodessa järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen alan ammattilaiset eri puolelta Suomea keskustelemaan ja verkottumaan. Kahden päivän mittaisen tapahtuman ohjelma rakennetaan ajankohtaisen teeman ympärille. Kiertoliikkeen järjestävät yhdessä tanssin aluekeskukset ja Tanssin talo.

Vuonna 2021 Kiertoliike järjestetään hybridi-tapahtumana Kokkolassa 8.-9.10.2021. Tapahtuman teemana on Mitä nyt? Pandemian jälkeinen todellisuus. Tanssin aluekeskukset hakevat yhtä taiteilijaa alueeltaan työskentelemään yhdessä muiden alueiden taiteilijoiden kanssa 4.-9.10.2021 Kokkolassa. Jos pandemiatilanne pitkittyy, työskentely tapahtuu etänä. Tapahtuman vastaavan järjestäjän, Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen alueelta ei haeta Kiertoliike-taiteilijaa.

Kiertoliike-taiteilijat työskentelevät yhdessä viikon ajan. Kiertoliike-taiteilijoiden työn teemana on Sopeutumaton tulevaisuuden keidas. Taiteilijat määrittelevät itse kuinka he työstävät teemaa. Työ sisältää työskentelyprosessin aikana esiin nousseiden teemojen ja asioiden avausta osana Kiertoliikkeen ohjelmaa. Ohjelmassa oleva työskentelyn avaus voi olla esimerkiksi avoimet harjoitukset, työpaja, keskustelutilaisuus, taiteellinen ulostulo, seminaari, demo tai näiden yhdistelmiä. Työskentelyn pääpaino on kuitenkin taiteilijoiden yhteisessä prosessissa ja jakamisessa.

Työskentely Kiertoliike-taiteilijana antaa mahdollisuuden kohdata kollegoja valtakunnallisesti, keskittyä viikon ajan yhteiseen työskentelyyn valitun teeman puitteissa. Työskentelyä on tukemassa tanssitaiteilija Auri Ahola.

Aikataulu

Hakiessasi Kiertoliike-taiteilijaksi sitoudut alla olevaan aikatauluun. Pandemiarajoitusten jatkuessa työskentely voi tapahtua etänä.

Elokuussa –  tutustumistapaaminen zoomissa
Su 3.10.2021 saapuminen Kokkolaan
Ma-pe 4-8.10.2021 työskentely Kokkolassa
Pe-la 8.-9.10.2021 osallistuminen Kiertoliikkeen ohjelmaan
Su 10.10.2021 paluu Kokkolasta

Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen julkaistaan toukokuun 2021 lopulla.

Palkka

1 200€ + 12% lomakorvaus per henkilö. Lisäksi jokainen aluekeskus maksaa valitun taiteilijan matkat, majoituksen ja päivärahat.

Hakemus

Kiertoliike-taiteilijaksi haetaan sähköisellä lomakkeella, johon liitetään vapaamuotoinen hakemus. Hakemuksessasi kuvaat lyhyesti, mitä ajatuksia Sopeutumaton tulevaisuuden keidas sinussa herättää. Hakemus voi olla muodoltaan teksti (max 2 A4, pdf), video (vimeo, max 5min) tai äänite (mp4, max 5min). Lomakkeeseen liitetään myös lyhyt esittely itsestäsi ja CV.

Hakulomake: https://forms.gle/idq97u16bw52Br549

Hakuaika

Kiertoliike-taiteilija haku on auki 7.4.-28.4.2021 (klo 23:59).
Kiertoliike-taiteilijaksi haetaan sähköisellä lomakkeella.
Päätökset Kiertoliike-taiteilijoista tekee Kiertoliikkeen 2021 sisältötyöryhmä.

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Annika Sillander / Pohjanmaan tanssin aluekeskus
puh. 045 1364372
Email annika.sillander@pohjanmaantanssi.fi