Uutiset

Takaisin

Aluekeskuspalkalla: Lattia on laavaa -teos rakentuu ammattitanssijoiden ja muusikon tehdessä taidetta lasten kanssa

Läntinen tanssin aluekeskus tukee Janina Rajakangas Projektin Lattia on laavaa -teosta työllistämällä Tashi Iwaokan ja Maija-Reeta Raumannin aluekeskuspalkalla.

Janina Rajakangas, Iwaoka ja Raumanni työskentelivät maaliskuussa LTA:n studiossa. Työskentelyyn sisältyi sekä tulevan teoksen harjoituksia että työpajojen ohjaamista koululaisryhmille.

“Opetimme työpajoja 2.-4.-luokkalaisille Moision, Vasaramäen ja Katariinan koulussa ja harjoittelimme Maija-Reetan ja Tashin tansseja teokseen. Kohtasimme luovia ja rohkeita lapsia, jotka ruokkivat osallistumisellaan teoksen maailmaa”, Janina Rajakangas kertoo.

Lattia on laavaa on nykytanssiteos, jossa esiintyvät lapset, ammattitanssijat ja rumpali. Teos on suunnattu lapsi- ja aikuisyleisöille, sitä esitetään kouluilla ja taiteen näyttämöillä.

Työryhmä kehittää Belgiasta ja Englannista tuttua, mutta Suomessa uutta toimintamallia, jossa tanssiteos syntyy ammattitanssijoiden, muusikoiden ja lasten yhteistyönä. Koreografi Janina Rajakangas on työskennellyt pitkään teini-ikäisten esiintyjien kanssa ja kiertänyt ansiokkaasti yläasteilla.

Osa teoksen harjoituksia ovat rytmi- ja tanssityöpajat ala-asteille. “Viemme nykytanssin ja rumpumusiikin energisen ja moniuloitteisen ilmaisuvoiman saavutettavaksi lapsille yhteiskuntaluokasta riippumatta. Energisen ja luovan toiminnan kautta lapset opettelevat rytmejä, ryhmänä liikkumista ja omien koreografioiden tekemistä”, Rajakangas kertoo.

“Lattia on laavaa rakentuu kohtaamisten innoittamana, ammattitanssijoiden ja muusikon työstäessä taidetta lasten kanssa. Teos on ylisukupolvista tanssia rumpumusiikkiin, se on kriisiytyneen maailman käsittelyä lasten kanssa taiteen keinoin ja taideteoksen luomista ala-asteille ja tanssin näyttämöille yhtä aikaa”, Rajakangas kuvailee.

Teoksen ensi-ilta on Helsingin ala-asteilla lokakuussa 2025. Toinen esityskausi on suunniteltu Turkuun keväälle 2026.

Teosta harjoitellaan syyskauden 2025 aikana uusissa Turun alueen kouluissa sekä aluekeskuksen residenssissä.

Kuvat: Rosaliina Elgland