Uutiset
TakaisinTanssikummi® -toimintamme on ehdolla Säästöpankkiryhmän Hyviä tekoja -kampanjassa – käy antamassa äänesi!
Tanssikummi® -toimintamme on ehdolla Säästöpankkiryhmän Hyviä tekoja -kampanjassa. Klikkaa alta ja käy antamassa äänesi Raisiossa kouluympäristössä tapahtuvalle toiminnalle. Äänestämällä tuet nuorten yhteisöllisyyttä ja oman kehon hyväksymistä liikkeen avulla.
Äänestysaikaa on jäljellä huhtikuun loppuun saakka.
Hyviä tekoja on Säästöpankkiryhmän vuosittainen kampanja, jolla tuetaan paikallista hyvinvointia. Kampanjan kautta Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt tukevat esimerkiksi nuorisotoimintaa, urheilu- ja harrasteseuroja sekä muuta hyvän tekemistä ympäri Suomen.
Aina alkuvuodesta toteutettava Hyviä tekoja -äänestys kehottaa paikalliseen aktiivisuuteen: ehdota, äänestä ja vaikuta. Vuoden 2025 äänestysaika on nyt käynnissä ja kohteita voi ehdottaa ja äänestää huhtikuun loppuun saakka.
Kampanjan päätyttyä ehdotukset äänineen jaetaan alueittain Säästöpankeille päätöksen tekoa varten. Äänestys on suuntaa antava, ja Säästöpankit sekä Säästöpankkisäätiöt tekevät päätökset lahjoitusten saajista ja summista. Päätökset lahjoituksen saajista tehdään kuluvan vuoden aikana.