Blogi

Tanssi vastarintana

Tanssin organisaatioista koostuva Keðja-verkosto kokoontui Pohjois-Norjassa, Bodøssä syys-lokakuun vaihteessa 2024. Tanssitaiteilijat osallistuivat Bodøssä kolmipäiväiseen työpajaan, jonka teemana oli Dance as Resistance – tanssi vastarintana. LTA:n tukemana matkaan lähtenyt koreografi–tanssija Maija Nurmio kirjoitti blogin kokemuksistaan.

Sain osallistua Keðjan Dance as Resistance labiin syys-lokakuun vaihteessa 2024, Läntinen tanssin aluekeskuksen mukana. Keðja on vuodesta 2008 asti toiminut tanssin organisaatioiden verkosto, joka luo tanssintekijöiden kohtaamispaikkoja Pohjoismaiden ja Baltian maiden alueella. Lab järjestettiin maalauksellisessa, vuoden 2024 kulttuuripääkaupunkina toimivassa Bodøssa, Pohjois-Norjassa. Tapahtumaa emännöi Davvi – Centre of Performing Arts.

Tänä vuonna järjestetty laboratorio oli vastaus tämänhetkiseen, epävakaaseen ja vaaralliseen aikaan. Se teki tilan kokoontua, puhua, kokeilla ja peilata eri sosiaalisia ja poliittisia realiteetteja taiteen keinoin. Laboratorio toi yhteen kymmenen tanssitaiteilijaa ja yhdeksän tuottajaa jokaisesta Keðja-verkoston maasta: Virosta, Latviasta, Liettuasta, Sloveniasta, Islannista, Skotlannista, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Laboratorion painavien teemojen äärelle meidät johdatti lämmöllä ja viisaudella poeettisen eko-poliittisen taiteen tekijä, ohjaaja ja kirjoittaja Nina Ossavy.

Kolmen tiiviin laboratoriopäivän merkittävimmät tunnit jaettiin studiossa tanssitaiteilijoiden ja Ninan kanssa keskustellen, kuunnellen, liikkuen. Oli merkityksellistä, että me, kymmenen eri maista tulevaa, eri sukupolven tanssitaiteilijaa teimme saumattomasti yhteistyötä alusta loppuun, kuunnellen ja tehden tilaa toinen toisillemme. Ja se, että loksahdimme tähän uomaan automaattisesti. Tämä tapahtuma itsessään pukee radikaalisti, huutomerkein sanoihin taiteen voimaa; intuitiivinen, inhimillinen halu luoda tilaa keskustelevuudelle, sille, mitä yhteistä jaettavaa meillä on. Kuulin, ja osin otaksun, että putosimme tähän uomaan myös jaetun yksinäisyyden; yksin toimimisen voimattomuuden edessä – todellisuus, joka on ollut läsnä koko ammatissani toimimisen ajan ja tiedän kokemuksen kentällä olevan jaettu, näköjään kansainvälisesti. Mietin, mitä keinoja on tuoda tanssin ammattikenttää epämuodollisesti yhteen – miten voisimme olla paremmin tavoitettavissa toinen toisillemme, miten saisimme toinen toisistamme voimaa?

Työpajassa liikkui suuret kelat yhteiskuntiemme tiloista, enemmän tai vähemmän korruptoituneista ja oikealle nojaavista hallituksistamme, kolonialismista – huomioitavaa sekin, että koko laboratorio koostui kahdestakymmenestä valkoisesta naisesta – taiteen tilasta, ja näiden aiheiden myötä myös tunteet olivat suuria. Työskentelimme näiden tunteiden kanssa; kipu/kärsimys, viha, ilo. Erityisesti yhdellä, joka päivä toistuvalla harjoituksella oli sekä katalysoiva että räjäyttävä vaikutus. Se oli kävely/liikemeditaatio lemniskaatan (numero 8/äärettömän merkki) muodossa, joka on vanha shamanistinen harjoitus. Harjoitus käänsi huomion sisäänpäin, mutta turvallisen tilan puitteissa jaoimme kokemuksia ja havaintoja vapaasti, kuuntelimme. Kuuntelemisen voima nousi myös ilmeiseksi ja suureksi työpajan aikana. Onko toisen tarinan, kokemuksen olemassaolosta kuunteleminen radikaalia? Kuulluksi tulemisen kokemus – toisen ihmisen piirtyminen näkyväksi kaikkine keskeneräisyyksineen – tuntuu radikaalilta, vaikka se tapahtuu one-on-one tai pienessä mittakaavassa. Käytännössä se myös avasi mahdollisuudet keskusteluun, vaikka tulisimmekin pöydän äärelle eri lähtökohdista, moninaisten näkökulmien kanssa.

Koko työpaja muistutti hyvin hauraalla tavalla siitä kaikkein ilmeisimmistä, kuuntelemisesta – ja toiminnasta toisen hyväksi. Siten työpajoissa, edellä mainitun voimattomuuden rinnalle, nousi tuntuvaksi myös voimaantuminen. Hyvin lyhyessä ajassa, hyvin luontevasti, olimme vuoroin toistemme tukijoita sekä tuettavia. Tuntu ajasta oli aktuaalista aikaa – kolme päivää, plus matkustuspäivät – merkittävästi pidemmän tuntuinen ja siitä jäi syvä jälki. Lähdin kotimatkalle
tuntien itseni täydeksi, kiitolliseksi, hyvin etuoikeutetuksi saadessani viettää nämä päivät oman työn äärellä näiden ihmisten ja teemojen kanssa, ja saadessani yhdeksän uutta herkkää ja rohkeaa kollegaa. Tapa, jolla tulimme yhteen ja asiat, joita jaoimme laboratoriossa olivat poliittista, olivat/kysyivät radikaalia olemassaoloa, yhdessäoloa – ja olivat ehdotuksia näistä kummastakin. Ratkottavaksi jää, miten saamme tämän työskentelyn resonoimaan ympäristöömme. Tästä eteenpäin jatkamme zoomissa, kunnes mahdollisuus muuhun avautuu. Me tanssintekijät työpajassa olemme Triin, Lĩga, Ieva, Alja, Gígja, Emma, Marit, Kyrie, Nella ja minä, Maija ja kuulette meistä vielä – yksittäin, mutta erityisesti yhdessä.

“We may see the overall meaning of art change profoundly – from being an end to being a means, from holding out a promise of perfection in some other realm to demonstrating a way of living meaningfully in this one.”
– Allan Kaprow, The Real Experiment, 1983

—

Maija Nurmio on turkulainen, Helsingissä asuva koreografi ja tanssija. Nurmion taiteellisen työn keskiössä on ruumiillisuus, ruumiin kantaman tiedon ja ulottuvuuksien tavoittaminen. Lue lisää taiteilijasta >

—

Kuvat: Maija Nurmio, Bodø 2024