Uutiset

Takaisin

Kutsutaan sitä tanssiksi

Suomen tanssitaiteen ja vapaan kentän freelancer-työskentely on vakavan uhan alla valtiovarainministeriön kaavailemista budjettileikkauksista johtuen. Leikkaukset vaarantavat sekä suomalaisen teatterin, sirkuksen että tanssitaiteen elinvoimaisuuden ja tulevaisuuden.

– Tanssitaiteen kentän rakenteet ovat vielä kehittymässä. Meillä on vasta 20 vuotta ollut tanssin aluekeskukset, joiden vaikutus tanssitaiteen tekemiselle alueilla on ollut merkittävä. Tanssin ammattilaisten koulutus on Suomessa vakiintunutta. Tämän lisäksi rakennetta vahvistavat pidempään olemassa olleet valtionosuutta saavat tanssiteatterit, kertoo Läntinen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja Sanna Meska.

Valtiovarainministeriön 9.8. julkistama budjettiehdotus merkitsee merkittäviä haasteita suomalaiselle taidekentälle. Erityisesti freelancer-taiteilijat, jotka muodostavat valtaosan tanssitaiteen kentästä, ovat vaarassa menettää toimeentulonsa, mikäli suunnitellut 13 prosentin rahoitusleikkaukset toteutuvat. Tämä on merkittävämpi leikkaus kuin monilla muilla aloilla, ja sen vaikutukset voivat olla tuhoisat.

– Tanssitaiteen tuottaminen perustuu suurelta osin juurikin vapaan kentän toimintaan, tuotantoihin ja sisältöihin. Muita työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole, lausuu Sanna Meska.

Tanssitaiteen ja vapaan kentän rahoituksen leikkaukset uhkaavat johtaa taideorganisaatioiden alasajoon ja freelancer-työskentelyn näivettymiseen. Tämä tarkoittaisi paitsi tanssiesitysten vähenemistä, myös suomalaisen tanssikulttuurin kehityksen pysähtymistä, kansainvälisen yhteistyön hiipumista ja uusien, innovatiivisten taideprojektien loppumista.

Merkittäviä heikennyksiä alueelliseen taide-elämään

Suomalainen tanssi- ja esittävä taide ovat vahvasti sidoksissa paikallisyhteisöihin ja niiden elinvoimaan. Tanssiryhmät ja vapaalla kentällä toimivat taiteilijat tuovat taiteen kokemuksia yleisöille ympäri Suomen, ja heidän toimintansa on merkittävä osa alueellista kulttuuritarjontaa. Leikkaukset eivät vain heikentäisi taiteen saavutettavuutta, vaan myös vähentäisivät taiteilijoiden mahdollisuuksia luoda ja esittää teoksiaan.

Mahdollisuus kokea ammattimaista tanssitaidetta on leikkausten myötä vaarassa kuihtua.

Epävarmoina aikoina taiteen merkitys korostuu entisestään, sillä se tarjoaa mahdollisuuden käsitellä yhteiskunnallisia kysymyksiä, tuoda esiin uusia näkökulmia ja tukea yhteisöllisyyttä. Tanssin merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille, mm. aivoterveydelle, kaikenikäisten kehojen toimivuudelle ja liikkeelle sekä mielenterveydelle on myös tieteellisesti todistettua. Tätä todennamme esimerkiksi Tanssikummi® -palvelun vaikutusten kautta – sekä suoralla toiminnasta saadulla asiakaspalautteella niin osallistujilta kuin heidän läheisiltään.

– Tanssitaide ei ole vain viihdettä; se on tärkeä osa yhteiskuntamme henkistä huoltovarmuutta. On elintärkeää, että tanssitaiteen ja vapaan kentän toimintaedellytykset turvataan, jotta taide voi jatkossakin tuoda iloa, lohtua ja uusia oivalluksia ihmisille, vetoaa Läntinen tanssin aluekeskuksen markkinoinnin ja tuotannon koordinaattori Ada Vakker.

Läntinen tanssin aluekeskus Suomen Teatterit ry:n jäsenenä kehottaa päättäjiä arvioimaan suunniteltujen leikkausten vaikutukset uudelleen ja kohtuullistamaan ne siten, että suomalainen teatteri, sirkus ja tanssi voi jatkaa kukoistustaan. 

Meillä on kaikilla keho, joka ilmaisee liikkeellä. Se on elävä osa suomalaista kulttuuria.

Kutsutaan sitä vaikka tanssiksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Sanna Meska
toiminnanjohtaja
0400 546 016
toiminnanjohtaja@l-tanssi.fi 

Kuva: Rosa Huuska