Uutiset
Takaisin“Sinä olet kyllä taivaasta pudonnut jalat edellä!”
Pirkanmaan Tanssin Keskus aloitti Tanssikummi® -toiminnan vuonna 2023. Pirkanmaan hyvinvointialueen eli Pirhan kanssa alkanut yhteistyö on herättänyt kiinnostusta Koukkuniemen vanhuspalveluyksikössä.
Asukkaat ja henkilökunta ovat suhtautuneet Tanssikummeihin uteliaalla mielenkiinnolla. Henkilökunnan jäsenet saattavat musiikin soidessa jopa hetken itsekin tanssia. Eräs asukas totesikin Tanssikummille, että sinä olet kyllä taivaasta pudonnut jalat edellä: tanssimaan, liikuttamaan ja tuomaan iloa päivään.
Vuonna 2024 yhteistyötä jatketaan Pirhan lisäksi Sointu Senioripalveluissa ja TampereMissiossa.
Tanssiessa vanhakin nuortuu
“Satuin paikalle muutamaan Tanssikummin pitämään tuokioon ja olin kyllä vaikuttunut siitä, kuinka hän sai asukkaat lähtemään mukaan liikuttamaan itseään. Asukkaat heittäytyivät mukaan hetkeen ja antoivat musiikin viedä.
Erityisesti jäi mieleen, kuinka eräskin aluksi epäileväisesti suhtautunut ja tasapaino-ongelmista kärsivä henkilö Tanssikummin avustamana nousi pyörätuolista tanssimaan ja jonkin ajan päästä haki toista asukasta tanssimaan. Ja kuinka he tanssivatkaan!
Yksilökohtaamisissa Tanssikummista näkyi lämmin aito läsnäolo ja kunnioitus vanhuksia kohtaan. Upeaa uraauurtavaa ja erilaista kohtaamista.” — palaute sivusta seuranneelta sairaanhoitajalta
Kuva: Eino Ansio. Kuvassa PTK:n Tanssikummit Kira, Laura, Matti, Tuulia.
