Uutiset

Takaisin

Toisen työn todistamisen taika

Ajatuksia Keðja LABista

Maria Nurmela, tanssitaiteilija ja koreografi

Suullinen historia kehollisena toimintana edistää uutta tietoisuutta historiallisesta identiteetistä laajemmassa sosiaalipoliittisessa kehyksessä. (Jeff Friedman, 2008)

Osallistuin Lätinen tanssin aluekeskuksen taiteilijaedustajana Keðja-verkoston työpajaan Ruotsin Vitlyckessä syyskuun 2023 alussa. Keðja on kansainvälinen tanssin ammattiorganisaatioiden verkosto, joka järjestää tapahtumia, jotka kokoavat tanssin ammattilaisia ja organisaatiota tapaamaan, jakamaan ja oppimaan yhdessä. 

Työpaja toteutettiin Vitlycke Centre for Performing Arts -keskuksessa, joka on sitoutumaton ja  taiteilijavetoisesti toimiva organisaatio. Sen tarkoituksena on tarjota inspiroiva tila esittäville taiteille mm. residenssien, esitysten, keskusteluiden, työpajojen ja konserttien tapahtumapaikkana.

Suuria kysymyksiä viidelle työpajapäivälle

Keðja LABin teemana oli tänä vuonna kulttuuriperintö ja historia, etenkin suullisen historian tallentaminen; sen merkitys ja vaikeus usein kieltä ja kielellistä ilmaisua pakenevassa tanssitaiteessa. Pohdittavana oli myös, miten etenkin tanssitaiteen kentällä ylipäätään suhtaudutaan menneisyyteen, miten sitä vaalitaan, tai miten menneisyyden tapahtumat tai ihmiset tunnustetaan – kenen ääni kuuluu historian kirjoituksessa ja kenen tarina jätetään kertomatta.

Kaikki työpajaan osallistuneet kaksitoista tanssitaiteilijaa toimivat freelancereina, joten teemaa tarkasteltiin vahvasti vapaan kentän näkokulmasta, työkulttuurista ja arjesta käsin. Ryhmä pohtikin, miten juuri vapaan kentän tanssitaiteilijoiden tarinat kuuluvat tanssin historian kaanonissa? Miten vapaan kentän tekijöiden panos tanssitaiteen historiassa ja kehityksessä näkyy, vai näkyykö ollenkaan? Huomioidaanko yksittäisen tanssitaiteilijan työpanos? Jääkö esimerkiksi koreografin tai ryhmän käyttöön aikansa antaneen freelancerin työ pimentoon auteur-koreografin tai tunnustetun ryhmän historiassa? 

Minua tämä teema koskettaa monella syvällä tasolla; niin elämänhistoriassani, mutta käytännönssäkin. Kannan kehossani väistämättä menneisyyttäni, niin elämänhistoriaani kuin tanssitaiteen traditioitakin ja teen tanssitaidetta koko persoonallani. Teokseni syntyvät minua koskettavista teemoista, jotka väistämättä kietoutuvat myös historiaani.

Keðjassa pohdimme myös muistamisen ja unohtamisen problematiikkaa, joka osoittautuu monille meistä omakohtaiseksi. Olen myös todistanut omassa lähipiirissäni, miten suuri kärsimys voi olla, kun oma elämäntyö tanssitaiteen parissa tulee häivytetyksi ja unohdetuksi, jopa häväistyksi. Tai kuinka monivuotinen tanssijan työni on unohdettu; miten työpanokseni on jätetty yhtäkkiä mainitsematta, minut on siirretty syrjään ja kuitattu kommentilla, ettei tarkoituksena olekaan kiittää ketään menneistä työvuosista.

On vaikea toipua unohdetuksi tulemisesta, kun oma elämä on niin kokonaisvaltaisesti kietoutunut tanssitaiteen ympärille. On harmillista, että moni freelancer-tanssitaiteilija voi samaistua näihin kokemuksiin. Keðja LAB:ssa pohdin, että tanssitaiteen kentällä muistaminen ja toisen olemassa olon todistaminen kuuluu myös mielestäni eettiseen työkulttuuriin. Voisimme mielestäni yhtä enemmän huomioida toisiamme, opetella kuuntelemaan toistemme tarinoita, vuorovaikuttua, kysyä. Tämä varmasti lisäisi keskinäistä arvostamista, hyvinvointia kentällä ja pitkässä juoksussa myös koko tansistaiteen kentän toimivuutta.

Jokainen taiteilija meistä on kuitenkin mukana tässä työssä omalla persoonallaan ja intohimosta tanssitaidetta kohtaan.

Kuka päättää, kenestä kirjoitetaan ja puhutaan?

Pohdimme työpajapäivien aikana henkilökohtaisten tarinoiden dokumentointia sekä tapoja niiden arkistointiin. Erityisesti, miten nämä sanoittamattomat tarinat tanssin kehollisista kokemuksista – joita meidän tanssijoiden keho-mielemme säilyttävät – voisi jotenkin todentaa tai tuoda näkyväksi. Pohdimme myös, miten keholliset kokemukset voisi muuntaa kirjoitetuksi tekstiksi talteen? 

Työpajan aikana tutustuimme Skånes Dansteaterin arkistonhoitaja Celine Ormaniin ja projektiinsa. Bevara Rörelse (Perpetuate Motion) -hanketta, joka on tanssin tutkimus- ja arkistointiprojekti. Sen tarkoituksena on dokumentoida yksittäisten ihmisten – sekä tanssin ammattilaisten että katsojien – kokemuksia tanssista. Ormanin projektissa myös haastetaan ja kehitetään menetelmiä tanssin säilyttämiseen ja arkistointiin. Ormania kiinnostaa ratkaista juuri se ongelma, miten hetkessä katoavan liikkeen kokemuksia saisi tallennettua yksittäisen ihmisen näkökulmasta käsin ja miten niitä liikekokemuksista jäljelle jääneitä kaikuja voisi tuoda esiin. Pohdin, että olisi kiinnostavaa kutsua Orman myös Turkuun pitämään seminaaria, varsinkin nyt kun Läntinen tanssin aluekeskuksen 20-vuotisjuhlavuosi on käsillä ja juhlimme myös mennyttä.

Keðja LABin aikana itse tanssi oli myös suuressa osassa. Tanssimme, kehollistuimme, liikuimme ja hikoilimme yhdessä. Onneksi! Yhteinen ajattelu, pohdinta ja oivallukset tapahtuivat etenkin liikkeessä rehellisellä tasolla. Mielestäni näin myös harjoittelimme tavallaan parempaa tulevaisuutta varten, ja samalla yritimme muuttaa historian säilyttämisen tapoja henkilökohtaisella ja kokonaisvaltaisella tasolla yhä kuuntelevammaksi, herkemmäksi ja eettiseksikin.

Tulevalle Läntinen tanssin aluekeskuksen juhlavuodelle (2024-2025) tämän vuotisen Keðjan teemoissa on ammentamista. Vuosien työn taakse kätkeytyy runsaasti kirjoittamattomia henkilöhistorioita, kehollisia kohtaamisia ja muistoja. Juhlavuoden kunniaksi mielestäni voisimme ensimmäiseksi kiittää meitä ennen tulleita, joiden rakentamilla peruskivillä ja lempeässä johdatuksessa me tämän hetken tanssitaiteen ammattilaiset ammattiamme harjoitamme. Myös kuuntelemalla tarkkaan historioitamme ja todistamalla toinen toistemme olemassaoloa, voisimme ymmärtää paikkaamme tässä yhteiskunnassa ja taiteenkentällä paremmin. Uskon, että tämä olisi myös avain humaanimpaan ja eettisempään työkulttuuriin tanssitaiteen kentällä. Lopulta se olisi myös ehkä portti oivaltavaan ja koskettavaan taiteeseenkin, jonka äärellä tekijät ja todistajat voivat hyvin ja kokevat unohtumattomia elämyksiä.

Meitä kiinnostavat lopulta tarinat! What is the story? Kertomalla toisistamme enemmän, voimme myös muistaa toinen toisemme ja arvostaa elämäntyötämme, sekä vahvistaa sekä omaa, että kollektiivista olemassaoloamme tanssitaiteilijoina ja tanssitaiteen parissa.” – Ote Marian Keðja-muistiinpanoista

Maria Nurmela on turkulainen tanssitaiteilija ja koreografi. Hänellä on tällä hetkellä työn alla monivuotisen hankkeen toinen esitysteos, VoxFemina / Feral Polyphony, joka käsittelee naisen ääntä ja naistaiteilijan elämään vaikuttavia yhteiskunnallisia, historiallisia ja myös sosiaalisiakin ilmiöitä. Esitystapahtuma koetaan Turussa 19.-20.1.2024, ja liput voi ostaa täältä.

Lähteet:

Friedman, Jeff 2007. Fractious action: Oral history-based performance. Kirjassa Thinking about Oral History: Theories and Applications by Thomas L. Charlton, Lois E. Myers, et al. | Oct 15, 2007

Friedman, Jeff 2008. Suullinen historia kehollisena toimintana edistää uutta tietoisuutta historiallisesta identiteetistä laajemmassa sosiaalipoliittisessa kehyksessä.

Orman, Celine: https://www.skanesdansteater.se/en/bevara-rorelse