Uutiset

Takaisin

Tanssija Lotta Halinen vieraili helmi-maaliskuussa TENHO -teoksen kanssa 19:ssä hoivakodissa

TENHO on iskelmämusiikista ja vanhoista mustavalkoisista elokuvista inspiroitunut soolotanssiesitys, joka on suunnattu hoivakotien- ja palvelutalojen asukkaille, itsenäisesti asuville ikäihmisille sekä nostalgiasta kiinnostuneille. Teos jatkaa Halisen taiteellista työskentelyä perinteisen teatteritilan ulkopuolella liikkeellisten ja tilalähtöisten prosessien parissa. Halinen kiersi teoksen kanssa Satakunnassa yhteensä 19:ssä hoivakodissa. Vierailut toteutettiin LTA:n aluekeskuspalkalla yhteistyössä RaumArs -taiteilijaresidenssin kanssa.

Työskentelyn aloitus oli vielä helmikuun alussa epävarmaa, kun koronarajoitusten jatkosta ei vielä tiedetty. Helmikuun puolessa välissä Halinen pääsi kuitenkin aloittamaan työskentelyn. 

“Oli todella ihanaa päästä pitkän tauon jälkeen työskentelemään. Ensimmäisen kerran tätä lähdettiin tekemään jo vuonna 2020, mutta koronan takia työskentelyä ei ollut mahdollista aloittaa. Kolmas kerta toden sanoo.” kertoo Halinen. 

Teoksen kohderyhmä on ollut erityisen eristyksissä korona-aikana. Vastaanotto hoivakodeissa on ollut Halisen mukaan todella lämmin, kun esitykset päästiin lopulta toteuttamaan koronaystävällisesti. Poikkeuksellisten järjestelyjen takia kontaktin saamiseen on ollut löydettävä muita keinoja. Kun puolet kasvoista peittää maski, on esitykseen otettava enemmän aikaa.

Halinen mainitsee että kontaktin on ollut löydettävä muita keinoja. Hän esimerkiksi on varmistanut että tulee esityspaikalle hyvissä ajoin sekä juttelee ennen ja jälkeen esityksen. Esityksen aikana hän on kiinnittänyt erityistä huomiota kehonkieleen ja katseeseen. jotta esitys ei jäisi katsojalle etäiseksi. 

“Poikkeusjärjestelyihin oli sopeuduttava ja totuttava. Siitä huolimatta esittäminen hoivakodeissa on ollut ihanaa. Esiintyjänä mielenkiintoista on ollut työskennellä tanssitaiteilijana perinteisten teatteritilojen ulkopuolella, ihmisten kotona. Se on intiimimpää ja pitää olla herkkänä, millaisella fiiliksellä sinne tulee. En ole ennen esiintynyt hoivakodeissa. Se on ollut todella erilaista ja mielenkiintoista, mutta palkitsevaa. ” Halinen kertoo

Palaute hoivakotien suunnalta on ollut positiivista. Teoksessa iskelmämusiikki on keskeisessä roolissa ja asukkaat ovatkin liikuttuneet esityksestä tai alkaneet muistelemaan esimerkiksi nuoruuttaan. Hoitajat ovat kuvailleet teoksen katselemisen rauhoittaneen asukkaita tai vastavuoroisesti virkistäneen ennen passiivisia asukkaita. 

“Välillä muutos asukkaissa on ollut myös minulle silmiinpistävää” Halinen kertoo.

Halinen toivoo pääsevänsä esittämään teosta myös tulevaisuudessa esimerkiksi Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueella. 

“Pitkä odotus palkitaan. Olisi ihanaa saada teokselle elinkaarta”

Kuvat: Anu Sukanen