Uutiset
TakaisinFern Orchestran Ikebana – Plant Series VIII katsotaan yhdessä oman kasvin kanssa
Esitystaidetta, nykytanssia, julkaisuja ja valo- ja äänitaidetta tekevä työryhmä Fern Orchestra työskentelee maaliskuussa 2022 Ikebana – Plant Series VIII -teoksen parissa. Teos saa ensi-iltansa 31.3.2022 Turun kaupuginteatterin Sopukka-näyttämöllä. Teoksessa LTAn:n aluekeskuspalkalla työskentelevät tanssijat Ilona Salonen ja Kalle Suominen.
Turun kaupunginteatterin Sopukassa tanssijat Ilona Salonen ja Kalle Suominen liikkuvat harjoituksissa koreografi-valosuunnittelija Vespa Laineen kirkkaan vihreissä valoissa. Välillä jompi kumpi käy soittamassa kasvia. Tanssijat liikkuvat kirkkaiden valojen lomassa taustalla olevien kasvien kanssa. Työryhmään kuuluu lisäksi äänisuunnittelija Markus Heino, graafikko Samuel Salminen, pukusuunnittelija Maileena Vaajoensuu sekä assistentti Saara Isola ja kasvit.
Fern Orchestran teokset käsittelevät valon, ihmisen ja ympäristön suhdetta. Uusimman teoksen Ikebana – Plant series VIII – Lajienvälisen liikkeellisen asetelman keskiössä ovat kasvit ja se onkin työryhmän mukaan maailman ensimmäinen kasveille suunnattu teos. Teos käsittelee kasvien toiseutta ja kannustaa katsojaa katsomaan teosta oman kasvinsa kanssa. Jos oma kasvisi ei halua lähteä katsomaan esitystä, on sellainen mahdollista saada myös lainaan esityksessä.
“Emme voi ymmärtää jotain, mitä emme ole itse kokeneet. Siksi on tärkeää katsoa teosta yhdessä kasvin kanssa. Näin katsojan on mahdollista ymmärtää teosta paremmin.” Vespa Laine kertoo.
Nimi Ikebana viittaa japanilaiseen kukkienasettelun taidelajiin. Esityksessä kasvit ja kukat eivät kuitenkaan ole katseen kohteena, vaan tasa-arvoisia esiintyjiä.
Taidetta ja aktivismia
Fern Orchestra on tehnyt kasviaiheisia teoksia vuodesta 2017. Valon, ihmisen ja ympäristön suhde on aina ollut inspiraationa teoksille.
Ekologisuus on työryhmän teoksissa näkyvä teema. Työryhmä on esimerkiksi sitoutunut ostamaan metsää hiilinieluksi lipputuloja vastaavalla summalla. Fern Orchestran teokset ovat tietynlaista aktivismia. Taiteella otetaan kantaa.
“Menemällä teatteriin voi vaikuttaa ja saa samalla hienon esityksen!” summaa Laine.
Kun on katsonut ensin teoksen oman tai lainakasvinsa kanssa, voi esityksen jälkeen osallistua vielä Fern Orchestran Kasvijameihin, jossa yleisö pääsee soittamaan kasveja.
Artikkelin kuvat: Rosa Huuska / Läntinen tanssin aluekeskus
Ikebana – Plant Series VIII
– Lajienvälinen liikkeellinen asetelma
Ensi-ilta 31.3.2022 klo 19, yhteistuotanto
Näyttämö: Sopukka
Kesto: n. 1h, ei väliaikaa
Esityksen jälkeen Kasvijamit n. 30min
〉Liput & lisätiedot
Fern Orchestra on taide- ja tiedekollektiivi, joka työskentelee kasvien ja mikro-organismien parissa. Teokset käsittelevät valon, ihmisen ja ympäristön suhdetta teosten ollessa esitystaidetta, nykytanssia, julkaisuja ja valo- ja äänitaidetta. Edellinen esitys Mareld nähtiin Turun Kaupunginteatterissa syksyllä 2021. Esitykselle myönnettiin SÄDE-kunniamaininta Lajienvälisestä valosuunnittelusta.
Työryhmässä: Markus Heino, Vespa Laine, Samuel Salminen, Ilona Salonen, Kalle Suominen, Maileena Vaajoensuu, Saara Isola ja kasvit
Yhteistyö: Fern Orchestra, Läntinen tanssin aluekeskus ja Turun Kaupunginteatteri