Uutiset

Tanssikummi® lastensuojelussa – Annastiina Loven artikkeli Tanssikummi-toiminnasta nuorten parissa

Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssikummi® Annastiina Love on työskennellyt alkukesästä lähtien Tanssikummina lastensuojeluyksikössä. Tanssikummi® lastensuojelussa -pilotti toteutetaan Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Tässä artikkelissa Love käsittelee Tanssikummi-toiminnan vaikuttavuutta ja toimimista nuorten parissa – sekä sitä, kuinka yhteinen liikekieli löytyi pingiksen kautta.

Aloitin kesäkuussa Tanssikummina® eli yhteisössä toimivana tanssitaiteilijana uuden projektin parissa. Työskentelin kesän nuorten parissa ja koin itsekin olevani nuori, kuin kesätöitä tekevä teini-ikäinen. Työ vei mennessään ja koin työlleni merkitystä. Syksy kuitenkin koitti ja aikuiselta tanssitaiteilijalta pyydettiin kirjoittamaan työnsä vaikuttavuudesta.

Mitä sitten kirjoittaisin vaikuttavuudesta tai tarpeesta? Keskeisin asia tuntuu olevan vaikutus minuun, ihmisenä ja taiteilijana. Alkuvaikeudet tai vastustukset tai edes sadattelut eivät tunnu missään, kun vaikutun luovuudesta, viisaudesta ja esteiden voittamisesta. Vaikutun lämmöstä ja oikeasta kohtaamisesta nuorten tai aikuisten ja nuorten välillä. Vaikutun, miten hullusta tai hölmöstä käytöksestäni tulee normaalia ja siihen lähdetään mukaan. Vaikutun persoonista, läsnäolosta.

Vaikuttavuuden arvioinnin äärellä

Miten vaikuttavuutta voi arvioida? Anita Jensen on kirjoittanut oppaan Kulttuurihyvinvointitoiminnan arviointiin 2020 ja Taikusydän on toimittanut tämän suomeksi. Tästä oppaasta sain apuja vaikuttavuuden arviointiin. Törmäsin kuitenkin henkisiin haasteisiini. Oppaan mukaan vaikuttavuutta arvioidessa tavoitellaan muutoksia ja arvioidaan toiminnon pysyvyyden tarvetta (Jensen 2020, 8). Samalla saadaan käsitystä, onko jokin ollut toimivaa ja jokin ei (Mt., 8). Arvioinnin perusteella pitäisi pystyä erottamaan, liittyykö toiminta lopputuloksiin. Vaikuttavuuden arvioinnin kohteena voi olla esimerkiksi osallistujien yksinäisyyden tai taloudelliset muutokset (Mt., 9).

Vaikuttavuudella tavoitellaan siis muutoksia. Tämähän nostaa jo taiteilijan hien pintaan ilman liikettä. On usein hankalaa erottaa syy- ja seuraussuhteita, kuten myös on vaikeaa erottaa omaa vaikutustani nähtyyn vaikuttavuuteen. Sehän tekeekin arvioinnista kipeää. Vaikuttavuuden ollessa heikko olen minä epäonnistunut, sillä taide ja sen luominen on taiteilijalähtöistä ja täten henkilökohtaista. Myös kulttuurihyvinvoinnin parissa, jossa taide tapahtuu mielestäni kohtaamisen rajapinnalla, minulla on ammattilaisena vaikutus. Taiteilijan toimilla on siis merkitystä.

Pyrin kuitenkin kohtaamaan arvioinnin. Arviointiin liittyvät sekä määrälliset että laadulliset arviot. Määrällisesti työssäni on tapaamisia ja kohtaamisia päivän aikana useita. Laadullisesti jonain päivänä juttelen nuorten kanssa ohimennen ja toisena päivänä tapaamisemme sisältää liikettä, syvää keskustelua, elämän pohdintaa ja kohtaamista. Tärkeintä on läsnäolo heitä varten ja tämän arvioiminen on haastavaa sen laadun vaihdellessa jopa hetkittäin.

Mitä voisi olla vaikuttavuus nuorissa? Tätähän pitäisi kysyä nuorilta itseltään ja kuten arvata saattaa usein vastaukset ovat “ihan ok” tai jotain erittäin ironista tai erittäin tarkkanäköistä ja oikeaa. Mutta toiminnan ollessa käynnissä on vaikuttavuuden kyseleminen herkässä prosessissa vaikeaa. Voin kertoa ihania tapahtumia ja omissa mielessäni näkemiäni voittoja ja kylmiä väreitä tuovia ajatuksia sekä työni merkitystä haastavia ajatuksiani.

Tanssikummina nuorten parissa

Tanssikummina olo on usein odottelua, kontaktia, hiljaisuutta, outoutta, läsnäoloa. Ajoittain aika kulkee niin hitaasti, että minulle tulee epävarmuutta ja tuskaa. Sitten taasen tapahtuu jotain, joka todella yllättää ja hämmästyttää. Tapahtuiko tämä hiljaisen läsnäolon takia vai itsestään? Erityisesti pilottihankkeissa tulee arvioitua oman toiminnan merkitystä päivittäin. Onko olemiseni perusteltua, onko läsnäolostani jotain hyötyä, onko taiteella täällä sijaa? Epävarmuus on läsnä ja sen on vaikea antaa olla vaikuttamatta vaikuttavuuden arviointiin.

Koen itsekin tarvetta tämänkaltaiseen työskentelyyn. Tarvitsen uskoa ihmisyyteen ja tästä työstä sitä saan. Pienet voitot tuntuvat suurilta ja niitä juhlin, vaikka vain istuisin heidän olohuoneessaan ja kontakti olisi hetkellinen. Oma taiteeni kaipaa virikkeitä taidekentän ulkopuolelta. Taiteeseen tottumaton mieli katsoo taidetta tavalla, jota ei voisi arvata tai keksiä omassa taidekuplassani. Tämä on mielenkiintoista. Minä siis tarvitse muita ja kulttuurihyvinvointia taiteilijana.

Minut otettiin uudessa paikassani heti hyvin vastaan, sillä heti ensimmäisenä päivänä nuoret ottivat minut mukaan viettämään aikaa heidän kanssaan ja minua kohtaan oltiin uteliaita. Tämä tuntui erittäin tärkeältä. Prosessi jatkui ja jatkuu edelleen. Nuorten kanssa ajattelen, että ensimmäinen vaihe vaikuttavuutta on, kun he tottuvat outouteeni. Aikuiseen, joka heittäytyy liikkeellisesti. Toisessa vaiheessa saan heidät mukaan. Kolmas vaihe on, kun tehdessämme jotain yhdessä, nuori keksii tai ohjaa liikkeen tai luovan toiminnan. Tai nuori ohjaa toimintaa johonkin hauskaan suuntaan. Neljäs vaihe voisi olla se, että nämä toimet tapahtuvat ilman minua – joko nuorten kesken tai aikuisen ja nuoren välillä.

Pingiksestä yhteinen liikekieli

Toistaiseksi olen uudessa paikassani vaiheessa kolme. Välillä vaihe voi pudota, mutta tälle tasolle palataan läsnäolon kautta. Case-esimerkkinä kerron yhdestä nuorestani. Tutustuin nuoreen ensimmäisinä päivinä. Hän piti minua hulluna ja outona, kuulin sen ehkä pelästyneesti ja osittain lempeästi sanottuna usein. Asiaa ei sanottu ilkeästi vaan faktana. Tottahan se oli ja on. Haastoin, tein hassuja liikkeitä, yllytin, seisoin käsilläni, utelin ja kyselin. Juttuihini lähdettiin lopulta mukaan. Meidän keskeisimmäksi jutuksemme muodostui lopulta haastekisat – kuka hyppää korkeimmalle tai kuka pääsee ryömimään tuoleja koskematta pöydän alta. Laajensimme kisaamme ja haastoimme lopulta muitakin mukaan. Aluksi nuorelle oli vaikeaa haasteiden tai liikkeiden keksiminen, mutta hiljalleen tämä helpottui. Tämän myötä toimintamme yhdessä muuttui. Olikin normaalia keskustelun lomassa heitellä palloja mitä erilaisin keinoin, nuoren kanssa vuorotellen heittotapojen keksimisessä sanattomin sopimuksin.

Pingis muodostui käänteentekeväksi vahingon kautta. Pingistä pelatessamme pallo pompahti melkein vahingossa auki jääneeseen työkassiini. Tämä innosti nuorta ja hänen ohjauksellaan yritimme saada pingispalloa kassiini. Toteutimme tätä tehtävää pitkään ja lopulta sen onnistuessa tunne oli valtava riemu. Miten tämä oli sitten taidetta? Liike, joka muuttui toisenlaiseksi liikkeelliseksi tehtäväksi sisälsi erilaisia kehollisia ja esineellisiä liikkeen tapoja ja taide syntyi yhteydestämme tavoitteen toteutumiseksi. Yhteys, flow, liike ja erityinen visuaalisuus teki tämän tapahtuman taiteeksi minulle.

Vaikuttavuutta on vaikea arvioida prosessin sisältä ja siihen osallistuvana. Voin kuitenkin katsoa tähän asti tapahtunutta prosessia ja huomata nuorten avautuneen hulluudelle ja toiminnalle koko ajan helpommin. Saatamme yhdessä kesken pingisottelun aloittaa pingispallojen pomputtelun kilpaa tai sanattomalla sopimuksella kesken jalkapallon juomishetken ottaa kisan jalkapallolle. Nämä hetket saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin ja palleani kikattamaan!

Lähde: Jensen, A. 2020. Opas kulttuurihyvinvointitoiminnan arviointiin. Taikusydän (toim.) tanskalaisen alkuperäisteoksen pohjalta.

Läntinen tanssin aluekeskuksen Tanssikummi® -toiminta on pitkäkestoista taidelähtöistä työskentelyä erilaisissa yhteisössä, mm. vanhainkodeissa, palvelutaloissa, vammaisyksiköissä, kouluissa, päiväkodeissa ja vastaanottokeskuksissa. Tanssikummi voi myös työskennellä kotihoidon asiakkaiden luona ja erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tanssikummit tulevat osaksi yhteisöä ja sen arkea. Tanssikummi® -palvelun arvot ovat vastuullisuus, eettisyys, läsnäolo ja empatia.

Kuva: Rosa Huuska