Blogi
TakaisinKotimaa Kiikarissa! Kesäkulkurit Anniina Ukkonen ja Amanda Vuori kiertueestaan ennätyshelteisenä heinäkuuna
Kesäkulkureiden kiertue on edennyt vauhdikkaasti ja kiertuetta on jäljellä enää puolitoista viikkoa. Tähän mennessä kulkurit ovat seikkailleet Varsinais-Suomessa aina Salosta Raumalle asti. Kiertueen lopussa heinäkuun viimeisellä viikolla kesäkulkurit suuntaavat vielä Satakuntaan.
Heinäkuun kiertue on sujunut tavanomaista helteisemmin, eikä hikipisaroilta olla vältytty niin kulkureiden kuin katsojienkaan puolesta. Välillä sadepilvet ovat yllättäneet kulkurit, mutta sehän ei ole menoa haitannut. Kulkurit ovat päässeet esiintymään upeisiin kesäkohteisiin ja uniikkeihin miljöihin. Jokainen kohde on ollut ainutlaatuinen niin esiintymispaikan kuin paikallisten ihmisten suhteen. Katsojia on ollut vauvasta vaariin ja olemmekin saaneet tanssia sekä kolmekuisen vauvan että vanhemman ikäpolven kanssa.
Mieleemme ovat painuneet lukuisten kokemusten saralla muun muassa muistisairaiden parissa pidetty tanssityöpaja, jossa henkilöt jotka harvoin osallistuvat aktiviteetteihin tanssivat innoissaan mukana. Myös lasten parissa vilinää ja vilskettä riitti, kun tanssityöpajoissa kuvitteellisiin ostoskärryihin päätyi motskareita, Pipsa-possuja ja uusia pottuja. Järvivesistä onkeen tarttui puolestaan haikaloja.
Lukuisat erilaiset kohtaamiset ihmisten parissa ovat tuntuneet merkityksellisiltä. On ollut liikuttavaa nähdä, miten ihmiset uskaltavat heittäytyä liikkeen vietäväksi ja kuinka tanssi on piristänyt ihmisiä näinä poikkeuksellisina aikoina.
Kirjoittajat:
Kesäkulkurit 2021 Anniina Ukkonen ja Amanda Vuori
