logo

Uutiset

Kiireellisissä asioissa ole yhteydessä toiminnanjohtaja sanna.meska (at) l-tanssi.fi

Aurinkoista kesää!

Turun kaupunki mahdollistaa koko syksyn jatkuvan Tanssikummi-toiminnan valtion perintörahoituksella. Rahoitus on Turun kaupungilta ainutlaatuinen ja merkittävä satsaus aluekeskuksen Tanssikummi-toimintaan. Kaupungin rahoitus mahdollistaa Tanssikummien vuoden täysipäiväisen työskentelyresurssin niin, että kahdeksan kuukautta siitä toteutetaan vanhuspalveluissa ja neljä varhaiskasvatuksen yksiköissä.  


Tanssikummi Anna Lemberg aloitti maanantaina 2.7 kuukauden kestävän työskentelyn Mäntyrinteen vanhainkodissa ja oli jännittynyt, mutta innoissaan tulevista kohtaamisista vanhusten kanssa. Mäntyrinne on valtakunnallisen Taidekori- hankkeen pilottiyksikkö Turussa ja hankeen kautta Mäntyrinteen henkilökunta on saanut tutustua mm. tanssin ja musiikin käyttöön hoivatyössä. Toiminnanohjaajana työskentelevä Heli Vihersaari-Salmi onkin iloinen, että Tanssikummi-toiminta aloitetaan juuri Mäntyrinteestä. Tanssikummi työskentelee Mäntyrinteessä päivittäin osana vanhainkodin arkea ja vierailee kaikilla osastoilla. Tanssikummin välityksellä taidelähtöistä toimintaa viedään erityisesti vuodepotilaille.

Tanssillisia kohtaamisia on luvassa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa Kesäkuun aikana, kun kiertävät Kesäkulkurit matkaavat maakunnissa esiintyen ja pitäen tanssityöpajoja lapsille ja nuorille.

Tänä kesänä kiertue järjestetään jo yhdeksättä kertaa ja kulkureina työskentelevät tanssitaiteilijat Ilona Salonen ja Karoliina Lummikko.

Kesän kiertueteos on nimeltään Metsään meni!

Kiertueella mukana autovuokraamo Hertz.

 

Kesäkulkurit kiertävät:

6.6 Sauvo
7.6 Somero
9.6 Uusikaupunki
12.6 ja 14.6 Raisio
13.6 Pyhäranta
15.6 Seikkailupuisto, Turku
16.6 Kaarina
18.6 Masku
19.6 Paimio
20.6 ja 21.6 Turku
25.6 ja 26.6 Pori
27.6 Pomarkku
28.6 Nakkila
29.6 Huittinen

Kesäkulkurit kiertuetta voit seurata Facebookissa>

Lisätietoa>

Tanssitaiteilija Carita Lähteenmäki on kesäkuun ajan työskennellyt Läntisen tanssin aluekeskuksen residenssitaiteilijana RaumArs taiteilijavierasohjelman puitteissa. Taidemuseon näyttelytilaan avautuva Jälkiä - work in progress sooloteos esittelee tanssitaiteilija Carita Lähteenmäen liiketutkielmaa orgaanisista liikeketjuista, luonnon ja kehollisuuden välisestä yhteydestä sekä empatian paikasta tässä vuorovaikutuksessa.

Esitys on kokonaan improvisoitu ja perustuu taiteilijaresidenssin aikana työstettyihin liiketehtäviin, joissa Lähteenmäki etsii sallivaa ja hyväksyvää kehollisen olemisen muotoa. Residenssin alussa Lähteenmäki työskenteli raumalaisten lasten ja nuorten parissa tanssityöpajoissa. Hän on antanut tämän työskentelyn vaikuttaa Jälkiä – work in progress esityksen muotoutumiseen.

Carita Lähteenmäki
Jälkiä – work in progress
ke 27.6.2018 klo 16.00 Rauman taidemuseo, yläkerran näyttelytila

Liput: Museon pääsymaksu 6/3€, alle 18 v. Ilmaiseksi.
Esityksen kesto n. 30 minuuttia.
Yhteistyössä: Läntinen tanssin aluekeskus, RaumArs A-i-R ja Rauman kaupunki, joka tukee Läntisen tanssin aluekeskuksen residenssin toteuttamisessa.

Video>

FERN ORCHESTRA: ARBORETUM –PLANT SERIES II

esitys | föreställningen | performance

Arboretum on esitys, jossa soitetaan kasveja, tanssitaan ja annetaan kasveille ääni. Esitys tapahtuu kuplan sisällä ja sitä voi seurata joko sen sisä- tai ulkopuolelta. Voit seurata esitystä niin kauan kuin haluat ja lähteä silloin kun itsellesi sopii. Ohjeistus paikan päällä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Esitys kestää n. 1 h 20 min jonka jälkeen yleisöllä on mahdollisuus soittaa kasveja ja jutustella esiintyjien kanssa. Soveltuu kaikenikäisille, ei pääsymaksua.

I föreställningen Arboretum spelar vi växter, dansar och ger växterna röst. Vi spelar inne i en bubbla och man kan följa föreställningen inuti eller utanför den. Du kan följa showen så länge du vill och lämna den när det passar dig. Instruktioner på plats på finska, svenska och engelska. Föreställningen tar ungefär 1 h 20 min och efter det har publiken möjlighet att spela växterna och prata med artisterna. Passar för alla åldrar, ingen avgift.

liike | rörelse | movement : Janne Kilpiö
konsepti | konsept | consept : Vespa Laine
kasvisoittimet | växtinstrumenterna | plant instruments : Markus Heino

ESITYKSIÄ KESÄKUUSSA MYÖS TURUSSA, PARAISILLA JA KORPPOOSSA!

Lisätietoja>

Tapahtumakalenteri

heinäkuu 2018
M T K T P L S
1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31



Tilaa uutiskirje